Peri englantilaista

We are having a barbie

Kaikki kaantyi ylosalaisin. Ihan kaikki. Uusi-Seelanti on jaanyt nyt taakse, ei ilman verta, hikea ja kyynelia. Yritan kovasti olla positiivinen. Ihan oikeasti yritan. Siksi myos kirjoitin tuohon sivupalkkiin sanonnan nykyhetken hyvaksymisesta. Ei auta muu kuin hymyilla ja puksuttaa eteenpain. Silla mita jarkea on murehtia? Se ei vie mihinkaan, silla ei paase kuin taaksepain elamassa. Olen ihan liian hyva murehtimisessa, en jaksa sita enaa. Nyt yritan siis hyvaksya akkisesti muuttuneen elamantilanteen ja uskon siihen, etta paasemme taas syksylla Uuteen-Seelantiin.

Lento kohti Islantia lahtee sunnuntaina, sita ennen nautimme kesan ensimmaisista grillailuista.

Syksyn vareja

Taalla ollaan

Usein on mielessa asioita, joista haluaisin kirjoittaa. Sattumuksia, menneita, elamaa. Mutta en usko, etta minusta on ikina aktiivisen blogin kirjoittajaksi. Haluaisin niin kovin kirjoittaa etenkin itselle muistiin kaikennakoisia asioita, silla eihan taalla lukijoita ole kuin muutama.

Enka mina sellaista blogia haluaisikaan saati ikina osaisi kirjoittaa.

Haluaisin antaa perheelle ja laheisille taman blogin osoitteen, mutta se ei ole kuin muutamilla.

En osaisi ajatella, kuinka minun tulisi kirjoittaa, jos esim. perhe lukisi ajatuksiani, vaikka eihan taalla ole mitaan sen kummempaa, saatikka sitten salaisuuksia.

Mutta kuitenkin huolehtisivat jokaisesta asiasta minun puolestani.

Haluaisin kirjoittaa paljon neutraalimmin, niin kuin sellaista reissupaivakirjaa Uudesta-Seelannista, mutta kun ei olla viela tien paalla. Ja jos ei nyt toiden sivussa ole aikaa kirjoittaa, niin tuskin on sitten reissun paalle, aikaa ja haluakaan, muuta kuin ihan silloin talloin.

En haluaisi kirjoittaa henkilokohtaisista asioista, tyomurheista (ei onneksi enaa tarvitse) vaan ihan vaan yleisesta elamasta taalla. Mutta kun ollaan taalla oltu jo ikuisuudelta tuntuvan ajan, niin mikaan ei edes tunnu niin kovin uudelta ja kiehtovalta!

Talla hetkella suurin syy hiljaisuuteen on siis ihan vain tavallinen arki. Tyot, kiire, puuhailu, etc.

On olevinaan parempaakin tekemista. Vaikkei kuitenkaan.

Harrastukset ovat jaaneet vain tuohon uimiseen.

Jos tyot haittaa nain paljon vapaa-aikaa, niin miten on ikina mahdollista saada aikaa millekaan muulle, sitten kun on iso ja aikuinen ja oma koti ja lapsia. Miten silloin harrastetaan mitaan tai huolehditaan asioista jos nyt tekee joskus tiukkaa edes tehda ruokaa? :)

Enka mina edes tee ylitoita, ihan normaalia viikkoa.

Mutta niin vain ovat hevoshommat jaaneet. Valilla on kauhean haikea olo, kun mietin viime vuosia ja sita, etta jossain muodossa ovat hevoset aina olleet siina. Mutta ei nyt. Olihan opiskeluaikaina kuitenkin vahan enemman aikaa ja epasaannollisia paivia, jolloin oli hyva kayda tallilla. Toisin kuin nyt, kun mahdollisuus olisi vain vapaapaivina!

Sen takia on kauhean haikea olo ja ikava elainten pariin. Mutta ehka mina sitten joskus voin tehda sita, mista haaveilen. Niin, pelastaa niita elaimia :)

Ikava on kaikkia vanhoja, jotkin jo edesmenneita hevos-, koira- ja kissaelaimia.

Kylla mulla joskus on iso talo ja hevoset pihassa!

Onneksi toissa on kivaa. Onneksi olin tarpeeksi onnekas ja sain taman tyopaikan!

Hmm

Minulla ei ole nyt oikein mitaan sen kummempaa sanottavaa, olenpa siis hiljaa. Sen vain kerron, etta taalla Queenstownissa on pirun kylma! Mihin katosi kesa?